Autovakuutus – miksi?

Autovakuutus – miksi?Monet ajattelevat, ettei autovakuutus oikeasti ole tarpeellinen ja välttävät sellaisen hankkimista säästääkseen. Mutta itse asiassa on erittäin tarpeellista että vakuutat sekä itsesi että autosi onnettomuuden varalta. Autovakuutus säästää ylimääräiseltä stressiltä tulevaisuutta ajatellen, onnettomuuksia sattuu usein ja odottamatta, milloin ja missä vain.

Ajatellaan usein myös, että autovakuutus kattaa vain itse auton, useinkaan ihmiset eivät ota huomioon, että se kattaa paljon muutakin kuin oman auton. Kun otat autovakuutuksen, se kattaa myös vastapuolen vahingot, mikäli olet vahingonaiheuttaja ja molempien terveydenhoitokulut. Jos joudut onnettomuuteen ilman minkäänlaista vakuutusta, sairaalamaksut ja auton korjaukset eivät tule maksetuksi itsestään, joten joudut hankkimaan rahat tavalla tai toisella.

Ennestään tilannetta huonontaa se, että mikäli sinulla ei ole vakuutusta ja onnettomuus johtuu omasta huolimattomuudestasi, joudut maksamaan myös kaikki vastapuolen kulut. On sanomattakin selvää, että maksutaakka saattaa olla musertava, jos joudut yht’äkkiä kaivamaan esiin tuhansia euroja. On siis tärkeää, että vakuutat sekä itsesi että autosi mahdollisimman pian.

Jotkut selviävät hyvin ilman vakuutusta silkalla onnella, mutta se ei voi päteä kaikille. Auto-onnettomuuksia tapahtuu päivittäin, ja niitä voi tapahtua missä tahansa ja milloin tahansa ilman omaa syytä. Pientä kuukausimaksua vastaan  voit ajaa huoletta, murehtimatta siitä miten asiat hoituvat jos jotakin tapahtuu sinulle tai muille matkustajille. Autovakuutus ei ole vain sinua varten, vaan myös läheisillesi joiden elämään onnettomuus saattaisi vaikuttaa, joko rahallisesti tai loukkaantumisen takia.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kärsitkö kirjanpitokammosta? Sähköinen taloushallinto tuo tilitoimiston vaikka taskuusi!

Kärsitkö kirjanpitokammosta? Sähköinen taloushallinto tuo tilitoimiston vaikka taskuusi! Kirjanpito ja taloushallinto ovat varmasti sellasia sanoja, jotka herättävät kuulijassaan joko kylmän viileitä rekatioita tai sitten pahimmillaan kauhunsekaisia tunteita. Siinä missä kirjanpito ja taloushallinto on toisille tulevaa elämänuraa suunnitellessa varsin varteenotettava vaihtoehto, on kirjanpito toisille jotakin, joka saa hien hiipimään otsapoimuille. Lue loppuun

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Strategian jalkauttaminen edellyttää selkeää johtamisjärjestelmää

Strategian jalkauttaminen edellyttää selkeää johtamisjärjestelmääTänä päivänä kilpailu on yhä useammilla toimialoilla yhä enenevässä määrin globaalia. 2000-luvulla maailman talouden painopiste on siirtynyt entistä enemmän erittäin nopealla vauhdilla kasvaville Aasian markkinoille, joka on merkinnyt perinteisissä teollisuusmaissa matalan arvon tuotantotehtävien siirtymistä huomattavasti edullisemman kustannustason maihin. Lue loppuun

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Tilitoimisto tähtää paperittomaan kirjanpitoon ja taloushallintoon

Tilitoimisto tähtää paperittomaan kirjanpitoon ja taloushallintoonTaloushallinto on erityisesti aloittaville ja pienille yrityksille äärimmäisen tärkeä ydinprosessi, joka on kaiken liäski jokaisen yrityksen lakisääteinen velvollisuus. Kirjanpito on oikeastaan tietojärjestelmä, jossa ylläpidetään yrityksen tai yhteisön taloudellisesta toiminnasta saatavaa tietoa. Lue loppuun

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi